Palautteita asiakkailta Viimeiselle Palvelukselle

Eläinlääkärin käynti oli erittäin rauhallinen, mukava tilanne kaikille osapuolille - itselleni, koiralleni, sekä kissakaverille, joka halusi olla osana tilaisuutta. Itselleni koiran lähdössä oli pelottavinta se, että jouduttaisiin vielä vihoviimeisen kerran sinne kaikkein pelottavimpaan paikkaan, eli eläinlääkärin vastaanotolle, ja kun tilanne sitten tuli todella vastaan, en usko että vanhus olisi kestänyt edes kuljetuksen stressiä. Oli kivempi näin, kun sai uinua omassa kodissa omalla sängyllä, eikä tarvinnut yhtään pelätä.

Olimme palveluun tyytyväisiä. Kotiin tullut lääkäri oli sympaattinen ja keskusteli kanssamme kiireettömästi tilanteesta ja ratkaisusta.

Eläinlääkäri oli ammattitaitoinen ja käsitteli koiraa empaattisesti, ja osasi ymmärtävästi huomioida koko perheen tunteet herkässä tilanteessa.

Eläinlääkäri oli osaava ja hänellä oli kaunis tilannetaju. Kiitos hyvästä palvelusta.

Kaikki meni hyvin näinkin ikävässä tilanteessa. Eläinlääkäri oli empaattinen ja rauhallinen, saimme rauhassa hyvästellä lemmikkimme sen tutussa ympäristössä.

Raskas asia oman ystäväni koirani Sulon poislähtö mutta Sulolle ja minulle erittäin tärkeä että oli eläinlääkäri Jaakko Väyrynen tiesi Sulon ja hoito oli sellainen mitä olin ajatellut ja sain tuhkatkin kauniisti kotiin nyt Sulo on päässyt kotiin ikävä valtava.Tuhkaus Sulontuhkaus ja Väyrynen Kiitos suuri

Kiitos lempeästä ja ymmärtävästä palvelusta. Tuntui turvalliselta sanoa tunteita ääneen ja hyvästellä rakas lemmikki omalla tavalla. Kiitokset myös tuhkaamolle, kun kohtasitte meidät suurella empatialla ja ymmärryksellä.

Saimme eläinlääkärin nopeasti paikalle, kun hätä oli suuri. Lääkäri oli hienotuntenteinen ja osaava. Jouduimme luopumaan pitkäaikaisesta perheenjäsenistä, mutta oli hienoa, että kaikki tapahtui kotona tutussa ja turvallisessa ympäristössä.

Lämpimät kiitokset ell Ilona Kareiselle. Olemme kiitollisia että saimme saattaa rakkaan vanhuksemme viimeiselle matkalleen omalla lempipaikallaan. Kaikki tapahtui rauhallisesti ja kauniisti. Erittäin kaunis muisto jäi tästä hyvin surullisesta tapahtumasta. Kun toisen koiramme aika joskus tulee, haluamme ehdottomasti myös kotieutanasian jos tilanne sitä vaatii.

Milli pääsi sateenkaarisillalle rauhallisesti kotona. Kiitos Jaakolle hienotunteisesti hoidetusta käynnistä.

Hyvin paljon kiitoksia tästä palvelusta, joka on todella tarpeellinen ja toivottu. Lähtö kotona tutussa ja turvallisessa paikassa on merkityksellinen asia sekä lemmikille että ihmisille. Erityinen kiitos siitä, että Viimeinen Palvelus auttaa myös iltaisin ja viikonloppuisin, sillä elämä ja kuolema eivät tunnetusti kunnioita virka-aikaa. Meillä kävi Lauri ja kokemus oli hyvä ja lohdullinen. Suosittelemme lämpimästi Viimeisen Palveluksen osaamista ja ymmärrystä kaikille lemmikkiperheille.

Erittäin hienosti ja hyvin hoidettu viimeinen matka, perheen rakkaalle lemmikille, joka jouduttiin lopettamaan aivan liian nuorena. Lämpimästi suosittelen ja kiitän.

Kiitos erinomaisen hienotunteisesta viimeisestä palveluksesta. t. Sohvi-kissan perhe

Ihana palvelu esim. eläinlääkäriä pelkäävän koiran kanssa. Näin ympäristö ja ympärillä olevat ihmiset on tuttuja ja siinä viimeisessä hetkessä kaikki pelko ja stressi jää pois. Lähdöstä sateenkaarisillalle tulee kaunis. Myös yhteistyö tuhkaamon kanssa on hieno asia, koska siinä on itse aika palasina ja rikki poismenon jälkeen niin saat myös sen palvelun samalla ja tilannetta kunnioittaen. Hankalaan ja surulliseen asiaan hieno palvelukokonaisuus.

Lauri Kareinen mahdollisti paitsi eläinlääkärinä, myös ihmisenä, rakkaan pienen koiramme poislähdön, koiran ansaitsemalla arvokkaalla tavalla. Meidän ihmisten kysymyksiin, hän antoi vastauksia, jotka auttavat surussa.

Meille oli todella tärkeää, että vanha koira sai lähteä viimeiselle matkalleen kotona, tutussa paikassa, kaikessa rauhassa. Kaikki sujui hyvin ja kauniisti. Eläinlääkäri Jenni Nieminen oli todella rauhallinen ja ammattitaitoinen ja tunsimme, että koira oli viimeiset hetkensä todella hyvissä käsissä. Kiitos!

Nykyaikana on liian harvoin syytä positiivisille palautteille, varsinkin eläinklinikoilla. Nyt on. Kiitos! Viikonlopusta huolimatta apu tuli nopeasti ja lyhyellä varoitusajalla. Haastavassa olosuhteissa tyyni ja asiallinen eläinlääkäri toimi mielestäni täydellisesti. Ainoa miinus saattoi olla oma virheeni kun olin ilmoittanut koiran painon 4kg todellista kevyemmäksi (potilas oli lihonut iltaisten kipulääke/herkkupalojen vuoksi), ja koiran poikkeuksellisen vahvuuden vuoksi tarvittiin kaksi esirauhoitepiikkiä ennen sitä viimeistä. Kiitos, vielä M. Tammiselle.

Olemme todella kiitollisia Viimeisen Palvelun eläinlääkäri Lauri Kareiselle Dali-koiran saattamisesta viimeiselle matkalleen. Dali sai nukahtaa kotona omien ihmisten ja kissaystävien seurassa ilman pelkoa tai kipuja. Eläinlääkäri selitti tapahtuman kulun ja hoiti asian kiireettömästi ja hienotunteisesti. Erinomaista palvelua saimme myös Viimeisen Palvelun yhteistyöyrityksestä, Pääkaupunkiseudun eläintuhkaamo PETsta jossa meidät otettiin vastaan aukioloajan jälkeen ilman eri kustannusta. Tuhkaus hoidettiin nopeasti ja edullisesti. Kaiken kaikkiaan rakkaan vanhan koiramme lähtö sateenkaarisillalle olin oli surusta ja ikävästä huolimatta kaunis ja arvokas tapahtuma.

Kiitos avusta, koira sai lähteä lempeästi täällä omassa kodissa eläinlääkärin avustamana sinne jonnekin kauas koirien sateenkaarisillalle.

Palvelu oli sanalla sanoen todella hyvä. Koin saavani apua ja empatiaa asiakaspalvelusta, ja meidän tilanteen eteen selvästi nähtiin paljon vaivaa, jotta saatiin rakas kissa saatettua viimeiselle matkalle turvallisesti ja rauhallisesti. Lääkäri hoiti tilanteen arvokkaasti ja kunnioittavasti, tilaa antaen. Ei tullut hetkeksikään olo, että olisi kiire, vaan saimme hyvästellä rakkaamme rauhassa. Viimeisen Palveluksen ansiosta vaikea tilanne saatiin hoidettua niin helposti ja hyvin kuin mahdollista. Arka kissamme ei joutunut viimeisinä hetkinään pelkäämään, vaan sai oman kodin lämmössä nukahtaa syliin. Parempaa lähtöä saa hakea, sekä kuolleen kissan, että jäljelle jäävän kissan kannalta, ja tietysti meidän ihmisten myös. Kiitos siis tästä palvelusta, toivon että toimintanne jatkuu. Suosittelen palvelua kaikille, joiden lemmikki tarvitsee mistä tahansa syystä eutanasian kotiin. Palvelu on rahan arvoinen, sillä rakkaan lemmikin viimeisten hetkien merkitys on valtaisa sekä eläimelle itselleen, että ihmisille. Viimeinen palvelus, nimensä mukaisesti. Jade Joutsijoki

Kiitos erittäin huomioivasta palvelusta eläinlääkäri Teija Pylkäkselle. Sulo-koira pääsi ikiuneen rauhallisesti omassa kotona. Voin lämpimästi suositella tätä palvelua myös muille, joiden on aika jättää hyvästit omalle rakkaalle lemmikille.

Olen hyvin kiitollinen netissä näppärästi toimivasta kauniin lähdön mahdollistamisen lemmikeille niin arkena kuin viikonloppuisin. Sain eläinlääkäri Maiju Tammisen Helsingistä vapauttamaan rakkaan lemmikkini kärsimyksistä lauantaina. Kotieutanasiaa olin ajatellut, mutta kun siihen tuli akuutimpi tarve, ei muista osoitteista tehty viikonloppukäyntejä enkä missään nimessä tahtonut viedä minuun satasella luottavaa kissaani päivystävälle eläinlääkäriasemalle jonottamaan ja saamaan mahdollisesti osakseen tylyä kohtelua kiireisessä ympäristössä, kuten kauhukseni monien arvioinneista luin. Kaiken lisäksi eläinlääkäriasemakäynti päivystysaikaan sen järjestämine tuhkauksineen muualla Suomessa olisi voinut tulla kalliimmaksikin. Onneksi lopulta löysin teidät googlettamalla! Lääkäri oli kiireetön, taitava sekä empaattinen. Hän kohteli lempeästi kissaani sekä osasi suhtautua hienosti suruuni. Lääkäri vei Ladyn, Stadin friidun Viikkiin PET Helsinki -pieneläintuhkaamoon, mikä on ainoa lemmikkikrematorio pääkaupunkiseudulla. Se olikin hieno paikka, ja siellä on ystävälliset omistajat. Lemmikilleni eutanasian antanut lääkäri on käynyt tekemässä pieneläinten eutanasioita myös PET Helsingin tiloissa, mitä suosittelen toiseksi vaihtoehdoksi ellei halua kotieutanasiaa. Sydämellinen Kiitos kaikille osapuolille, kun meille niin rakas lemmikki sai arvokkaan kuoleman ja lähteä maallisesta elämästään ilman pelkoa, jännittämistä ja kauhua kotonaan tutussa hämärässä iltavalaistuksessa omalla lempipaikallaan oman ihmisensä lähellä. <3

ELL Jenni Pekkanen Vantaalta vapautti 17.1. rakkaan kissamme maanpäällisen elämän kärsimyksistä, mitä ikä ja sairaudet olivat tuoneet. Tiki <3 sai päättää elämänsä arvokkaasti, turvallisesti ja kivutta omassa kodissaan, mielipaikallaan sängyssämme. Eläinlääkäri toimi hienotunteisesti, kiireettömästi, ammattitaitoisesti ja lemmikkiämme kauniisti kohdellen, kaikki toiveemme täyttäen. Kiitos! Samoin toimi pari vuotta sitten eläinlääkäri Maiju Tamminen Helsingistä (joka oli nyt talvilomalla), kun tuli toisen kissamme Lyylin <3 aika lähteä, ja tarvitsimme tuolloin viimeisen palveluksen vieläpä akuutisti, alle 24 tunnissa, ja sen saimme, Kiitos! Viimeinen Palvelus –sivujen ansiosta lemmikkien omistajat voivat varmistaa rakkaan oman eläimensä viimeisten hetkien olevan mahdollisimman stressittömät ja ilmapiiriltään lämpimät. Erityiskiitos lääkäreille, jotka ovat ilmoittaneet olevansa käytettävissä tähän ammattikunnan varmasti kaikkein haastavimpaan tehtävään. Onneksi teitä alkaa olla jo ympäri Suomea, jolloin yhä useampi lemmikki pääsee täältä pois arvokkaasti. Suosittelemme Viimeisen Palveluksen lääkäreitä kaikille, joille tulee luopumisen aika omasta lemmikistään. Terveisin ”Emo ykkönen ja Emo kakkonen”

Rakkaan koiramme saattaminen viimeiselle matkalleen meni kauniisti ja rauhallisesti - juuri toivomallamme tavalla. Lämpimät kiitokset Jaakko Väyryselle.

Tuhannet kiitokset El Jenna Wäänäselle lämpimästä ja empaattisesta suhtautumisesta suuren surun hetkellä. Meidän vanha koiramme sai lähteä viimeiselle matkalle arvokkaasti tuttujen ihmisten, äänien ja hajujen keskellä. Voin lämpimästi suositella palvelua jokaiselle samassa tilanteessa oleville.

Lämmin kiitos! Toiminta oli joka vaiheessa hienovaraista ja asiantuntevaa. Vaikka varauksen vahvistaminen (=maksaminen) jäi hiukan kaoottisessa mielentilassa epähuomiossa kesken, tuli eläinlääkäri sovitusti ja hoiti asian kauniisti. Itse h-hetki oli niin seesteinen ja lääkärin toiminta niin rauhoittavaa, että lapsetkin mainitsivat asiasta jälkikäteen. Pitkään rakastetusta perheenjäsenestä luopuminen on joka tapauksessa kamalaa, onneksi lähdön voi tehdä hitusen kauniimmin. Suuri kiitos Jenni Niemiselle, joka osasi hoitaa lemmikin lisäksi myös ihmisiä. Myös viestintä palvelun taholta on ollut joka vaiheessa hienovaraista ja ystävällistä. Suosittelen kenelle tahansa, kun tämä rankka hetki koittaa.

Lämmin kiitos Eläinlääkäri Marille meidät omaiset ja lapset huomioivasta lemmikin kotieutanasiasta. Meille oli äärimmäisen tärkeää, että hän antoi meille tilaa ja aikaa hyvästellä rakas pieni perheenjäsenemme kiireettä. Vaikka suru oli musertava niin lapset jollain tapaa ymmärsivät paremmin tilanteen, kun he olivat paikalla ja ovat hyvin pystyneet käsittelemään asiaa. Teette arvokasta työtä, kun mahdollistatte kotieutanasian, joka huomioi lääkäreitä jännittävän lemmikin. Freya sai arvoisensa viimeisen palveluksen. Lämmin kiitos.

Viimeinen Palvelus teki rakkaan koiramme lopusta niin kauniin , kuin se vaan on mahdollista.

Erinomainen palvelu surullisessa tilanteessa. Kaikki hoitui hienosti lääkärin käynnistä tuhkaukseen saakka. Ihana rauhallinen eläinlääkäri. Suuri kiitos tälle palvelulle!

Kitos hyvin kauniista ja lempeästä avusta suuressa menetyksessämme! Kunnioittavasti suhtaudettiin pieneen kääröön ja meihin ikävöiviin.

Todella hyvä palvelu. Suosittelen lämpimästi.

Erittäin ystävällistä, huomaavaista, asiantuntevaa palvelua! Olemme hyvin kiitollisia ja olemme myös jakaneet positiivista kokemustamme eteenpäin!

Kiitos! Nopeasta, asiantuntevasta, välittävästä palvelusta eläinlääkäri Jenni Heinolle. Äijä -koiran lähtö oli rauhallinen ja kaunis.

Tosi hyvä ja helppo palvelu muuten vaikeassa tilanteessa. Suosittelen ehdottomasti muillekin vastaavaan tilanteeseen.

Todella loistavaa ja upeata palvelua kaikinpuolin.💞💕💕💕 Kiitos myöskin poisnukkuneen Rosan puolesta. 💖💞💕

Lämmin kiitos osaavasta ja rauhallisesta palvelusta todella vaikeana päivänä.

Ehdottoman positiivista palautetta koko konseptista! Meille oli vaikea paikka tehdä päätös eutanasiasta, mutta tämä palvelu teki siitä miellyttävämmäm kokemuksen. Kun itku on kurkussa, ei haluaisi soitella aikaa varatakseen, nettivaraus on siis ehdoton plussa. Myös se, että samalla varauksella hoituu kaikki alusta loppuun on ensiarvoisen tärkeä osa. Itse eutanasiasta olimme todella, todella kiitollisia, Ilona Kareinen on mahtava eläinlääkäri, josta todella huomasi ammattiataidon ja empatian, mitkä ovat ne kaksi tärkeintä asiaa näinkin muistiin tallentuvasta tapahtumasta. Emme olisi koskaan edes osanneet unelmoida näin kauniista ja rauhallisesta tapahtumasta. Koiramme sai todella arvoisensa lopun. Myös lapset huomioitiin hienosti. Annettiin surulle tilaa. Ei tätä kiitollisuuden määrää osaa edes sanoihin pukea. Kiitos kaikille, myös tuhkaamon väelle; saimme jättää koiramme nätille häntä varten tehdylle pedille. Näin muistoihin piirtyi vielä ihan viimeiseksi kaunis kuva hyvästä lopusta. Todella hienotunteista.

Lämminhenkistä ja asiantuntevaa palvelua. Arvostan, että tehdään kotikäyntejä.

Palvelu oli hyvää, sensitiivistä ja teki surullisesta hetkestä niin hyvän kuin se vain voi olla. Kiitos!

Saamamme palvelu oli todella hyvää. Rakas koiramme sai nukahtaa ikiuneen rauhallisesti omassa kopassa kotona. Olemme erittäin kiitollisia saamastamme palvelusta ja suosittelemme palvelua heille, joilla vastaava rakkaan lemmikin luopumisen aika tulee kohdalle.

Kiitos, olimme erittäin tyytyväisiä saamaamme palveluun ja lemmikkimme sai rauhallisen lähdön kotona, suosittelemme muillekkin. - Nasun perhe

Voin suositella lämpimästi tätä palvelua. Rakkaan lemmikin kotikuolema on parasta, mitä voi tarjota viimeisellä hetkellä. Lääkäri toimi upeasti. Lämpimin terveisin Kaisu Mohell, Helsinki.

Kiitos hyvästä palvelusta ja kauniista kortista jossa oli koskettava kirjoitus.

Kaikki sujui sovitusti.

Kiitos ❤️ Kiireetöntä ja välittävää palvelua, kauniimmin ei rakas koira olisi voinut lähteä.

Kiitos. Palvelu oli helppo tilata ja maksaa samalla. Eläinlääkäri Mari oli rauhallinen ja ammattitaitoinen. Lemmikistä luopuminen on niin surullista, mutta tästä viimeisestä palvelusta jäi rauhallinen mieli itselle. Rakas sai lähteä kotona mammansa sylissä, tuntematta pelkoa ja kipua.

Eläinääkäri Jaakko Väyrynen teki työnsä hienotunteisesti ja rauhallisesti kertoen kohta kohdalta mitä rakkaalle ystävällemme tapahtuu eutanasian aikana. Hänellä ei ollut missään vaiheessa kiire ja hänellä oli aikaa kuunnella juttujamme Willeminan elämästä ja ajatuksiamme tuona surullisena hetkenä. Tapahtumasta jäi kaunis muisto ja rakkaamme sai nukkua pois onnellisena emäntänsä sylissä omalla sohvalla. Kiitos hienosta työstä jota teette, se auttaa meitä jatkamaan eteenpäin ja muistelemaan Willistä reippaana koirana, joka lähti omalle matkalleen rakkaittensa ympäröimänä ja vatsa täynnä suklaata.

Eläinlääkärin vierailu kotona oli todella helpottava asia, roomeokoira ei ollut tarvinnut lääkäriä koko 15,5 vuotisen ikänsä aikana kun oli terveenä pysytellyt. Olen suositellut palveluanne jo monelle koirakaverille.

Todella hienosti ja nopeasti soitosta n. 1h sisällä sain lääkärin kotiin.Miellyttävä lääkäri ja osasi ottaa huomioon suuren surumme. Kiitos kun tällainen palvelu on olemassa.T:Sari Lahdesta.

Kotikäynti oli juuri niin inhimillinen ja koiralle rauhallinen, mitä olimme toivoneetkin. Koko ketju aina uurnaan asti toimi hienosti. Kiitos!

Todella ihana kuolema rakkaalle kissalle jos näin voi sanoa. Nopea ja kivuton. Suosittelen lämpimästi.

Saattelimme Rakkaan Tiituksemme ( 17v. ) viimeiselle matkalleen eläinlääkäöri Väyrysen avustamana. Tiitus sai nukkua ikiuneen arvokkaasti kotona omalle tyynylleen lähimmät ihmiset vierellään. Olemme kiitollisia Viimeiselle Palvelukselle. Toiminta oli kunnioittavaa ja hienovaraista. Koimme saavamme tukea raskaalla hetkellä. Suuresta surusta huolimatta tilaisuus oli kaunis ja lämmin.

Eläinlääkärin kotikäynti oli kaunis ja rauhallinen tapahtuma ja koiraystävämme pitkä elämä sai arvoisensa päätöksen. EL Jenna loi rauhallisella ja empaattisella läsnäolollaan tilaisuuteen kaikesta surusta huolimatta lämpimän tunnelman, joka mahdollisti myös perheen lasten läsnäolon tapahtumassa.

Kiitokset Viimeiselle Palvelukselle myötätuntoisesta ja arvokkaasta suhtautumisesta sekä asiantuntevasta toiminnasta rakkaan lemmikkimme saattamisessa kaarisillalle. Oma olo oli niin raskas kaikesta tapahtuneesta, joten Viimeisen Palveluksen apu oli korvaamatonta. Kiitos.

Kiireettömän kotikäynnin ja tuhkauspalvelun tilaaminen sujui helposti. Eläinlääkäri toimi hienotunteisesti ja asiallisesti, tilanne oli mahdollisimman stressitön niin koiralle kuin kotiväelle. Tuhkauspalvelun asiakaspalvelu oli lempeää ja rauhallista. Lämmin kiitos kauniista palvelusta.

Rakas asuinkumppanini sairastui rajusti ja alustava diagnoosi oli pitkälle edennyt sydänvaiva sekä paha vatsakasvain. Enempää tutkimuksia ei ehditty tekemään, sillä Plutte-kisun tila huononi viikossa niin paljon, että oli pakko varata eutanasia. Halusin ehdottomasti eutanasian kotona ja käytännössä ainoa vaihtoehto oli Viimeinen Palvelus. Olen tyytyväinen siihen, miten sain sovittua lääkärin käynnin, sain samalla varattu myös tuhkauksen sekä uurna ja uurna postituksen minulle. Lääkäri tuli sovitusti ja teki kaiken ammattitaidolla. Suosittelen lämpimästi tätä palvelua. Kauhea ikävä Pluttea joka päivä, oma rakas poikani.

Aivan ihana palvelu. En tiedä parempaa tapaa luopua rakkaasta lemmikistä. Iso kiitos teille!

Kiitollinen että kaikkein rakkain sai nukahtaa ikiuneen omalla kotisohvalla. Viimeinenpalvelus.fi on ainutlaatuinen palvelu. Eläinlääkärin sai kotiin nopeasti. Eutanasiasta jäi lopulta kaunis muisto, eläinlääkäri Lauri oli kaikki mitä olisi voinut toivoa, ja paljon enemmän. Viimeinen Palvelus rakkaimmalle, kunnioittava ja arvostava kaunis kohtelu lemmikille ja ihmiselle. Ei voisi toivoa parempaa, kaikki sujui hienosti. Kiitos ❤️

Kiitos kauniista ja kunnioittavasta viimeisestä palveluksesta Hippu-sheltille

Ei voi sanoa kuin lämmin kiitos. Paras ystävä sai lähteä kotona, rauhallisesti viimeiselle matkalle. Hetki oli kaunis❤️

Palvelu saa täyden kympin. Hoitava eläinlääkäri saapui sovittuna aikana, oli empaattinen ja opastava -aivan ihana. Osasi huomioida sekä potilaan että omistajan. Kyse kovin herkästä tilanteesta eli pitkäaikaisen rakkaan kotikissan eutanasiasta. Kaikille olen kehunut. t. kirsi rontu

Korvaamattoman tärkeä palvelu. Asiallinen, hienotunteinen ja empaattinen eläinlääkäri tuli sovitusti, jopa hieman etuajassa, mikä oli helpotus. Rakas koiravanhus saateltiin hellästi viimeiselle matkalle. Meille kerrottiin mitä tapahtuu, miksi mitäkin tehdään ja kuinka se vaikuttaa. Eläinlääkäri ilmaisi selvästi, kun hengitys lakkasi ja sen jälkeen kun sydän lakkasi lyömästä. Saimme itkeä ja surra, hän myötäeli surussamme. Veimme sitten itse rakkaan lemmikkimme maallisen majan eläintuhkaamoon. Se oli todella kaunis ja rauhallinen paikka. Saimme sielläkin viettää hetken rauhassa ja hyvästellä. Uurnan sai noutaa jo seuraavana päivänä. Olen todella kiitollinen tällaisesta palvelusta.

Todella hyvä kokemus. Ajan räätälöinti eläinlääkärin kanssa toimi joustavasti, käynti oli empaattinen ja kiireetön.

Oli todella lämminhenkinen palvelukokonaisuus koiramme eutanasian puitteissa. Koira on monessa perheessä tärkeä ja rakastettu perheenjäsen ja kun vanhuus ja sairaudet tulevat eteen niin eutanasia päätös on jo itsessään raskas. Siksi koimme että kun asia saatiin hoidettua kotona niin koiramme lähtö tuonpuoleiseen tapahtui kauniisti ja arvokkaasti. Tuhkauspalvelu noutoineen hoitui myöskin ja helpotti meidän surevien perheenjäsenten taakkaa. Iso ja lämmin kiitos yrityksellenne hienosta palvelusta!

Suuri Kiitos surun keskellä, ammattitaitoisesta työstä.

Lämmin ja hienotunteinen palvelu vaikealla hetkellä. Jos ja kun tällainen tilanne tulee taas kohdattavaksi, käytän varmasti Viimeistä Palvelusta.

Kotikäynti oli ehdottomasti paras vaihtoehto. Tutussa ympäristössä koiramme sai lähteä läheisten ihmisten ympäröimänä. Tilaisuus oli arvokas ja herkkä. Eläinlääkäri Jenna oli hyvin empaattinen ja rauhallinen, oikein hyvä tunne jäi hänen vierailustaan . Meillä oli tilattu myös krematorion noutopalvelu Sulolta, hienoa asiakaspalvelua suurella sydämmellä. Suosittelen viimeistä palvelusta, toiminnasta jäi oikein hyvä kuva ja itselle jäi vahva tunne, että toimin oikein koiraamme kohtaan kun saimme olla perhepiirissä yhdessä kotona. Vahvistus sähköposti viesti eläinlääkäriltä meni ainakin gmailissa suoraan roskapostiin, mikä kannattaa huomioida. Muuten sivuston käyttäminen ja valintojen tekeminen sekä maksaminen oli vaivatonta

Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Eläinlääkäri oli asiallinen ja huomaavainen ja operaatio sujui hyvin ja rauhallisesti. Kissa sai niin hyvän lopun kuin mahdollista.

Meidän vanha kissamme sai lähteä viimeiselle matkalleen arvokkaasti kotona lempipaikallaan lämpöisen patterin vieressä oman perheen ympäröimänä. Lämmin kiitos eläinlääkärille, joka oli aivan upea ammattilainen. Hän huomioi ja kohtasi rauhallisesti, määrätietoisesti ja lempeästi niin potilaan kuin koko perheen. Voin lämpimästi suositella lemmikin kotieutanasiaa.

Olimme tyytyväisiä Jaakon ystävälliseen ja rauhalliseen toimintaan. Koira-vanhuksemme sai rauhassa lähteä viimeiselle matkalle. Myös kokonaispalvelu jossa mukana kuljetus ja tuhkaus toimi hienosti. Suosittelemme lämpimästi palvelua!

Kiitos valtavasti avusta ja kärsivällisyydestä. Arvostan suuresti sitä, että jaksoitte vastata moniin puheluihini, ettekä menettäneet hermojanne suuren surun aiheuttaman shokin runtelemalle soittajalle.

Sydämelliset kiitokset eläinlääkäri Jaakko Väyryselle rakkaan kissamme avustamisesta viimeiselle matkalle. Jaakko toimi vaikeassa ja perheellemme erittäin surullisessa tilanteessa lämpimän ammattimaisesti, rauhallisesti ja samalla empaattisesti. Paremmin tilannetta ei olisi voinut hoitaa. Olemme kiitollisia tästä palvelusta, joka mahdollisti sen, että rakas kissamme sai olla loppuun saakka kotona perheen ympäröimänä. Kiitos!

Jäi hyvä mieli siitä, että eläinlääkäri tuli kotiin. Rakas koiramme sai rauhallisen ja arvokkaan viimeisen hetken.

Meille tämän palvelun löytäminen oli suuri helpotus, rakas perheenjäsen sai lähteä rauhallisesti omassa kodissa ilman matkustamisen ja vieraan ympäristö tuomaa stressiä. Käynnillä oli kiireetön tunnelma ja etenimme meille hyvältä tuntuvassa tahdissa. Aika järjestyi joustavasti ja oli hyvä, että myös tuhkaukseen liittyvät palvelut oli mahdollista tilata ja maksaa samalla kertaa.

Viimeinen palvelus on kunnianosoitus parhaalle kaverille, mahdollistaen lähdön tutussa ympäristössä läheisten kesken. Meille niin valtavan rakas Fortuna sai rauhallisesti nukkua pois kotona, saaden maalliselle elämälleen arvoisensa päätöksen. Lämpimät kiitokset Jaakko Väyryselle, paremmin et käyntiä olisi voinut hoitaa. Marja, Viivi, Jyrki ja Anssi, Oulu

Empaattinen ja ystävällinen palvelu. Rakas ystävä sai nukkua rauhallisesti pois oman ihmisensä sylissä omassa kodissa ja siirtyä eteenpäin tästä elämästä.

Vaivaton ja helppo tapa sopia rakkaasn 17-vuotiaan koirasmme kotieutanasiasta ja tuhkauksesta. Tunteikkaan päätöksen teon yhteydessä oli helpottavaa, kun ei tarvinnut jonottaa puhelimessa ajanvaraukseen, vaan kaiken pystyi hoitamaan netissä. Luonamme vieraillut eläinlääkäri oli huomaavainen, ystävällinen, ja ammattitaitoinen. Jos koirasta luopuminen olikin vaikeaa, kokemus Viimeisen Palveluksen kanssa oli hyvä ja siitä jäi lämmin mieli.

Yhteistyökumppanit


Maksut välittää Paytrail

Collector- ja Jousto-palveluiden avulla voit maksaa myös laskulla ja osamaksuna.