Viimeinen Palvelus - toimintamme tarkoitus

Olemme lemmikkien omistajia ja eläinlääkäreitä. Olemme kokeneet lemmikin menetyksen ja lemmikkien eutanasia on osa työtämme. Koemme auttavamme lemmikkejä ja niiden omistajia, pitäen lemmikin näkökulman ja hyvinvoinnin päätöksenteon keskiössä.

Vuosien varrella on tullut miettineeksi, voisiko lemmikin ja omistajan tarpeet ottaa paremmin huomioon. Kun vastaanotolla kohtaa parhaan ystävänsä juuri menettäneen ihmisen, kokee, että tekisi mieluusti enemmän hänen hyväkseen. Vaikka vastaanotto onkin lemmikkiemme terveyden näkökulmasta elintärkeä, on se useimmille lemmikeille hyvin stressaava ympäristö.

Omalla reviirillä, kotona tapahtuva eläinlääkärikäynti on lemmikin näkökulmasta mieluisampi, vaikka kotiin saapuva vieras, eläinlääkäri, aina lemmikkiä jossain määrin valpastuttaa. Kotikäynti huomioi lemmikin hyvinvoinnin ja arvokkuuden viimeiseen saakka. Omalle pedille on hyvä kallistaa päänsä.

Lemmikin omistajalle luopumisen hetki tulee usein äkillisesti, ilman valmistautumisaikaa. Eläinlääkärivastaanotolla saattaa olla hälyistä ja kiireistä, odotusaika voi venyä, asiankuuluvat paperityöt on hoidettava samalla kertaa ja moni joutuu käynnin jälkeen vielä auton rattiin. Henkisesti vaativassa ja vaikeassa tilanteessa edellä mainituista suoritteista selviytyminen vaatii lujuutta.

Haluamme, että voit tutustua rauhassa asian eri puoliin ennen kotikäyntiä: lukea halutessasi käynnin eri vaiheista ja tehdä mahdolliset tuhkaukseen liittyvät valinnat kiirettömästi. Ja kun eläinlääkäri saapuu kotiinne, olet vapaa asiaan liittyvistä muodollisuuksista, suorittamisesta ja monien asioiden yhtäaikaisesta kontrolloimisesta suoden täyden läsnäolosi lemmikillesi, ystävällesi ja perheenjäsenelle.

Jaakko Väyrynen

Eläinlääkäri
jaakko@viimeinenpalvelus.fi

Miia Rosenqvist-Salo

Eläinlääkäri
miia@viimeinenpalvelus.fi

Missio

Viimeisen Palveluksen eläinlääkäreiksi ja yhteistyökumppaneiksi on valikoitunut ihmisiä, jotka uskovat missioomme: lemmikillä on oikeus terveeseen ja onnelliseen elämään sekä tarvittaessa autettuun, arvokkaaseen loppuun. Otamme työmme vakavasti ja olemme avoinna vuoropuhelulle toimintakäytäntöjemme jatkuvaksi parantamiseksi.

Yhteistyökumppanit


Maksut välittää Paytrail

Collector- ja Jousto-palveluiden avulla voit maksaa myös laskulla ja osamaksuna.